top of page
ig_P1010579_edited.jpg

SIJOITUSKISSA?

Somakiss ry:n sivuilta löydät hyvän infopaketin sijoituskissoihin liittyen. Klikkaa tästä ja käy lukemassa lisää.

​

Kyse on siis virallisesti siitä, että kasvatustyöhön mahdollisesti soveltuva kissa sijoitetaan sijoitusperheeseen kissan varsinaisen omistajuuden säilyessä vielä kasvattajalla. Kissasta kirjoitetaan sopimus, jonka ehdot ovat melko vapaasti sovellettavissa tilanteesta riippuen. Useimmiten sovitaan, että kasvattajalla on oikeus teettää kissalla 1-2 pentuetta, minkä jälkeen omistajus siirtyy pysyvästi sijoitusperheelle. Sijoitusperhe maksaa kissasta luovutushetkellä normaalia ostohintaa alhaisemman vakuusmaksun, jonka he saavat takaisin sopimusehtojen täyttyessä tai joka jää kasvattajalle, mikäli kissan kehittyessä selviääkin, että se ei sovellu kasvatukseen. Kaikki sijoituksen aikana syntyvät kasvatukseen liittyvät kulut maksaa kasvattaja, kissan normaaliin elämään liittyvät kulut sijoitusperhe.

​

Vähän epävirallisemmin itse tykkään ajatella että sijoituskissan ottaminen on loistava tapa tutustua rotuun, kasvatustoimintaan ja ehkä jopa kissanäyttelyihin. Ottamalla sijoituskissan saat normaaliakin enemmän tukea kasvattajalta ja riippuen sijoituskissan sukupuolesta pääset ehkä kokemaan sen ihmeen mikä on kissanpentujen syntyminen ja luovutusikäisiksi kasvaminen. En toki sano, että sijoituskissan ottaminen olisi jotenkin helppoa - etenkin jos pennut syntyvät sijoituskodissa (niin kuin ne usein syntyvät) vaatii se sijoituskodilta useamman kuukauden melko laaja-alaista sitoutumista niistä huolehtimiseen. Sijoituskotina toimimista helpottaa myös sijainti kohtuullisen matkan päässä kasvattajasta sekä muutenkin kemioiden kohtaaminen - on tärkeää, että kommunikaatio ja luottamus sijoituskodin ja kasvattajan välillä toimii.

​

Itse olen tällaisena aloittelevana kasvattajana erityisen kiinnostunut kissan sijoittamisesta, sillä jossain menee raja omaankin kotiin otettavien tassujen määrässä (isompi asunto, where are you). Mikäli voisit kuvitella toimivasi sijoituskotina, autan mielelläni kissan valitsemisessa joko Suomesta löytyvistä kissoista tai mahdollisesti voimme tuoda kissan Suomeen myös ulkomailta, mikä laajentaa geenipoolia eli monimuotoistaa rodun perimää. Sijoitettavan kissan värillä tai sukupuolella ei minulle ole tässä vaiheessa kasvattamista suurta merkitystä, joten sijoituskoti saa vaikuttaa suuresti pennun valintaprosessissa!

​

Hirveän pitkä sepustus, mutta jos mieleesi heräsi kysymyksiä, niin ota yhteyttä! Yhteyden ottaminen ei sido sinua mihinkään ja vastailen mielelläni kysymyksiin tai voimme vain vaihtaa ajatuksia aiheeseen liittyen.

Kasvatan somalikissoja Uudessakaupungissa, maamme länsirannikolla. Omia kissoja meillä on tällä hetkellä kaksi sinistä tyttöä: vuonna 2016 syntynyt Luna ja vuonna 2018 syntynyt Peruna (aka Pottu). Olen itse 27-vuotias nainen, kotoisin alunperin Nousiaisista. Olen koulutukseltani bioanalyytikko ja tällä hetkellä opiskelen maisterintutkintoa genetiikan saralla. Tämän vuoksi olenkin erityisen kiinnostunut kissankasvatuksen geneettisestä puolesta: rodun geneettisen monimuotoisuuden säilyttämisestä sekä erilaisten piirteiden periytymisestä.

​

Kissa, kuten muutkin lemmikit, vaatii sitoutumista ja huolenpitoa jopa 20 vuoden ajan, joten toivon, että olet puntaroinut päätöstäsi monelta kannalta ennen pennun ottamista. Ottaessasi Kulovalkean pennun, saat pennun, joka luovutetaan:

​

  • 14 viikon ikäisenä

  • kahdesti rokotettuna

  • eläinlääkärin tarkastamana

  • madotettuna

  • mikrosirutettuna

  • Suomen Kissaliittoon (FiFe) rekisteröitynä

  • vain sisäkissaksi

  • kattavien ruokinta ja hoito-ohjeiden kanssa

 

Lisäksi sinulla on aina mahdollisuus kysyä neuvoa ja apua: autan kasvattieni kanssa koko niiden elinkaaren ajan.

KASVATTAMINEN

2O8A2553.jpg

OH HI.

bottom of page